Mitä jos ihmiset katoaisivat maapallolta?

Tällä kertaa kyse ei ole mistään hitaasta sukupuuttoon kuolemisesta, vaan siitä että ihmiset yksinkertaisesti häviäisivät, kuin taikaiskusta.

Ihminen on hallinnut jo vuosituhansien ajan maapallon suurinta ekologista lokeroa ja sen vaikutukset ulottuvat, poislukien syvänmeren syvimmät kohdat, kaikkialle maapallolla.

Amerikkalainen tietokirjailija Alan Weisman julkaisi reilut kymmenen vuotta sitten mielenkiintoisen kirjan ”Maailma ilman meitä”.

Tossa kirjassa Weisman päätteli, että jos ihmiskunta todellakin häviäisi kertaheitolla, luonto alkaisi vallata kaupunkeja välittömästi. Lopulta, tuhansien vuosien kuluttua, kasvillisuus peittäisi romahtaneet rakennukset ja lopulta planeetalla näyttäisi siltä, ettei ihminen olisi siellä koskaan ollutkaan.

Tämä on tarina uskomattomasta maailmasta, ilman ihmisiä.

Katso artikkeli videomuodossa:

Ihmiset katoavat

Sulje silmäsi. Ajattele, että 30 sekunnin kuluttua, kaikki maapallon ihmiset ovat yht äkkiä kadonneet. Toki, silloin ei olisi enää suakaan jäljellä ihmettelemässä tilannetta, mutta kuvitellaan nyt että toimit eräänlaisena ulkopuolisena tarkkailijana.

Noin, ihmiset ovat kadonneet. Ajatellaan tässä skenaariossa siten, että ihmiset eivät yht äkkiä vaan kuolisi, joten vajaan 8 miljardin ihmisen ruumiit eivät jäisi peittämään maapallon pintaa. Sen sijaan maailman 700 miljoonaa autoa ja valtavat määrät laivoja, lentokoneita ja junia jäisivät ilman kuljettajaa.

Kaupunki ilman ihmisiä // Shutterstock

Kuvittele näky jossa maailman suurimmat kaupungit muuttuisivat hetkessä tyhjiksi autiokaupungeiksi. Hiljaista ei tosin olisi, sillä liikkeellä olleet autot, junat ja laivat jatkaisivat kulkuaan. Kaikkialla vallitsisi täydellinen sekasorto kulkuneuvojen törmäillessä toisiinsa, paiskautuessaan silloilta mereen ja osuessaan rakennusten seinämiin.

Ei myöskään sovi unohtaa lentokoneita, joita lentää taivaalla tälläkin hetkellä jopa 20 000 kappaletta. Olisi varmaan mielenkiintoinen näky, kun nämä lentokoneet alkaisivat paiskautua hallitsemattomasti maan pinnalle.

Pian kuitenkin äänet hiljenisivät ja maapallo sen luonto mukaan lukien alkaisi nopeasti muuttua.

Valot sammuvat

Kun ihmiset ovat kadonneet maapallolta, sähkölaitteet toimisivat alussa lähes normaalisti. Rullaportaat pyörisivät, automaattiset kastelujärjestelmät suihkuttaisivat vettä, liikennevalot vaihtuisivat ja suurkaupunkien valtavat valotaulumainokset muistuttaisivat ihmisen harjoittamasta kulutusjuhlasta.

Tämä ei kuitenkaan kestäisi kovinkaan kauan, sillä jo ensimmäisen tunnin aikana mapallolla tapahtuisi massiivisia sähkökatkoksia. Tämän aiheuttaa ensisijaisesti se, että hiilivoimalat lopettaisivat toimintansa, kun ne eivät saisi enää lisää poltettavaa.

Ilman ihmisiä maapallo pimenee pikku hiljaa // Shutterstock

Vesi, Aurinko ja tuulivoimalat toimisivat edelleen, mutta pian nekin olisivat poissa pelistä ilman ihmisen suorittamaan jatkuvaa valvontaa ja säätämistä. Voimaloiden automaattiset järjestelmät ymmärtäisivät, että jotain on pielessä ja sammuttaisivat itse itsensä.

Monin paikoin sähköä kuitenkin tulisi vielä erilaisiin järjestelmiin erilaisten varasähköjärjestelmien kautta.

Yksi aika pelottava seikka on maapallolla toimivat ydinvoimalat. Viimeistään muutamien tuntien kuluttua varavirralla toimivat tietokonejärjestelmät sulkisivat ydinreaktorit ja estäisivät näin ydinkatastrofin syntymisen. Tämä on kuitenkin vain hetkellistä, kuten kohta saamme huomata.

What If Youtube kanava mainitsee videollaan Lontoon Big Benin, joka soi viimeisen kerran 3 päivää sen jälkeen kun ihminen on kadonnut. Tämä johtuu siitä, että kyseinen kello pitää vetää aina kolmen päivän välein. Olisi varmaan aika aavemainen kokemus katsella lontoon autioilla kaduilla vaeltavia eläimiä Big Benin kumistessa taustalla.

Eräs mielenkiintoinen asia liittyy maapallolla vallitsevaan lämpötilaan. Nimittäin yksi ihminen säteilee lämpöä ympäristöön suurin piirtein saman verran kuin yksi 100 Watin hehkulamppu. Ottamalla pois maailmasta lähes 8 miljardia hehkulamppua, koko maapallon lämpötila siis hieman laskee.

Maailman suurin ilotulitus

Viimeinkin kaikki sähköjärjestelmät ovat sammuneet ja hiljaisuus valtaa maapallon. Monin paikoin ainoat äänet ovat eläimien kutsuhuudot toisilleen kun ne samoilevat pitkin autioita katuja. Tämä on kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä.

Tehtaissa ympäri maapalloa on erilaisia aineita, jotka kaasumaisessa olomuodossa räjähtävät helposti. Tällaisien helposti räjähtävien kaasujen lämpötilaa ja painetta säädellään tietokoneiden avulla, jotka tietysti vaativat sähköä, jota siis nyt ei ole enää saatavilla.

Monet tällaiset sähkön avulla nestemäisessä olomuodossa pidetyt vaaralliset kaasut, alkavat nyt höyrystä ja paine niitä ympäröivissä tankeissa kasvaa. Nopea paineen nousu saa aikaan sen, että monet tankit päästävät kaasut ulos, välttääkseen tankin räjähtämisen.

Monet myrkylliset kaasut ovat ilmaa raskaampia ja nyt kun niitä vapautuu ilmaan, ne painuvat kohti maan pintaan. Tällä olisi kohtalokkaita vaikutuksia lukuisille eläinlajeille.

Muutamien päivien jälkeen myös ydinvoimaloiden varavirta on lopussa ja niiden automaattiset turvatoimet alkavat pettämään. Tämä saa aikaan ydinreaktoreissa hallitsemattoman ketjureaktion ja pian joka puolella maailmaa räjähtelee ydinvoimaloita.

Huoltamattomat ydinvoimalat aiheuttaisivat lopulta ydinkatastrofin // Shutterstock

Me kaikki tiedämme, kuinka elämän kannalta tuhoisaa radioaktiivinen säteily on. Nyt, ydinvoimaloiden räjähdyksen seurauksena, sitä syntyy ympäri maailmaa ja valtavat määrät eläimiä kuolee säteilyn välittömiin vaikutuksiin!

Ne eläimet, jotka ovat hieman kauempana voimalasta eivät kuole heti, mutta säteilyn aiheuttamat mutaatiot niiden geeniperimässä tappavat ne kuitenkin ennen pitkää.

Elämä maapallolla ei kuitenkaan (ainakaan luultavasti) pääty vielä tähän ja osa eläimistä selviää tästä aivan järkyttävän suuresta ydinkatastrofista.

Eläinten vallankumous

George Orwellin kirjassa Eläinten vallankumous siat ottavat haltuunsa maatilan ja alkavat hallita sitä animalismiksi kutsumansa aatteen pohjalta. Tuossa mainiossa kirjassa eläinten perustama hallintojärjestelmä muistuttaa paljon meidän ihmisten yhteiskuntarakenteita. Vaikka elo maapallolla ei oliskaan Orwellin kirjan mukaista, niin totta on se, että eläimet ottavat täällä vallan ihmisten kadottua.

Animalismi // Shutterstock

Monilla eläimillä tosin olisi suuria vaikeuksia selviytyä. Ihmisten on vuosituhansia ajan kesyttänyt itselleen monia eri eläimiä. Näillä eläimillä ei olisi kovin suuria mahdollisuuksia selvitä ilman jatkuvaa huolenpitoa ja monet koti- ja talouseläimet tulisivatkin näkemään nälkää tai päätymään villieläinten saaliiksi.

Jos esimerkiksi meidän Dylan koira laitettaisiin selviytymään yksinään, niin mun on kovin vaikea uskoa, että kovin hyvin tulis menemään. Sen verran mukavuudenhaluinen ja ihmisten läsnäolosta nauttiva kaveri on kyseessä.

Tosin jotkut aikaisemmin lemmikkeinä pidetyt eläimet saattaisivat oppia jälleen elämään villeinä ja metsästämään itse omaa ruokaansa. Joka tapauksessa autioilla kaduilla vaeltelee muutamien päivien kuluttua sekalainen sakki erilaisia eläimiä etsimässä ruokaa.

Näitä vapaana olevia eläimiä olisi aivan valtavat määrät. Maailmassa on esimerkiksi noin 1,5 miljardia lehmää ja 20 miljardia kanaa. Vaikka ydinsäteily olisikin aiheuttanut monien eläinten kuoleman, niin silti autioilla kaduilla vallitsisi muutamien viikkojen ajan todellinen kaaos.

Ruoasta puheenolleen, sitä riittäisi erilaisissa kaupoissa ja supermarketeissa vielä jonkin aikaa. Toki monet ruoat myös pilaantuvat nopeasti, mutta ainahan on olemassa erilaisia säilykkeitä. Mätänevät ruoat suurissa supermarketeissa saisivat aikaan myös valtavan rotta- ja torkkainvaasion. Tämä ei tosin kestäisi loputtomasti, sillä pian kaikki pilaantunut ruoka olisi hävinnyt. Samalla myös rotta- ja torakkakannat pienenevät merkittävästi.

Luonto ottaa kaupungit haltuun

20-30 vuoden kuluttua ihmisten katoamisesta monet talot ja pilvenpiirtäjät ovat lahonneet tai romahtaneet ja joillakin rannikkoalueilla meri on vallannut jopa kokonaisia kaupunkeja alleen. Itse Merissä asiat ovat muuten hyvin, sillä vuosikymmenten kuluessa elämä syvyyksissä on melkein toipunut ihmisen tuottamista jätteistä ja liikakalastamisesta.

Vettä löytyy nyt myös runsaasti kaupungeista. Metrotunnelit ovat täyttyneet vedellä ja monet kadut ovat muuttuneet joiksi, koska iihminen ei ole pumppaamassa vettä sieltä pois. Toisaalta monet talot olisivat palaneet poroksi salamaniskujen johdosta.

100 vuoden kuluttua lähes kaikki puusta rakennettu on hävinnyt pois. Suurimpana syynä tähän on edellä mainitut tulipalot ja erilaiset puussa viihtyvät tuholaiset. Jotkin Norjan mahtavista hirsikirkoista saattavat kuitenkin vielä olla pystyssä muistutamassa ihmisten rikkaasta sielunelämästä.

Puut ja muu kasvillisuus ovat nyt ottaneet suuret kaupungit valtaansa. Nyt jo villiintyneet petoeläimet saalistavat kaupungeissa sinne tulleita kasvissyöjiä ja pienempiä eläimiä.

Teräksestä valmistetuilla rakennuksilla ei mene hirveästi paljon paremmin, sillä teräksen sisältämä rauta on ilmassa olevan hapen vaikutuksesta ruostunut todella pahasti. Esimerkiksi Suomen komein nähtävyys, teräsbetonista valmistettu, Tampereella sijaitseva, Näsinneula olisi parin sadan vuoden jälkeen mitä todennäköisimmin romahtanut vieressä olevan Särkänniemen huvipuiston raunioiden päälle.

Eräs huomionarvoinen seikka on ihmisen avaruuteen lähettämät sateliittit, joita avaruus kiertää tällä hetkellä yli puoli miljoonaa kappaletta. Osa näistä putoaisi hallitsemattomasti maahan, jos ihminen ei olisi niitä ohjailemassa. Tosin monet myös jäisivät kiertämään maapallon kiertoradalle avaruusromuna.

Toinen mielenkiintoinen avaruudessa sijaitseva ihmisten rakentama luomus on kansainvälinen avaruusasema.

Mitä veikkaatte tulisiko avaruusasema putoamaan jossain välissä maahan vai jäisikö se kiertämään maapallon kiertoradalle?

Ihmiset ovat enää muisto vain

Ilmaston tila alkaisi ihmisten lähdettyä kohoamaan nopeasti. Tosin ihmisten katoamisen jälkeen maapallon lämpeneminen jatkuisi vielä lähes 50 vuoden ajan. Tämän jälkeen ihmisten vaikutukset iilmakehään alkaisi pikku hiljaa olla pois pyyhitty.

Hyvä uutinen on se, että kasvit olisivat poistaneet ihmisten aiheuttaman ylimääräisen hiilidioksidin ilmakehästä noin 250 vuoden kuluttua. Tosin tutkimalla ilmakehän rakennetta, ihmisten läsnäolo maapallolla pystyttäisiin osoittamaan vielä miljoonein vuosien päästä.

500 vuotta ihmisen lähdön jälkeen metsät voivat paremmin, mitä ne ovat voineet 10 000 vuoteen.

Shutterstock

Ihminen on kuitenkin onnistunut rakentamaan erilaisia rakennelmia, jotka eivät ihan heti häviä pois. Vielä 10 000 tuhannen vuoden kuluttuakin Maapallolla ihmisestä muistuttaa esimerkiksi Egyptin ja Keski-Amerikan suuret pyramidit ja Kiinan-Muuri.

Aikaa tarvitsee siis kulua huomattavasti enemmän. Mutta kuinka paljon enemmän tarkalleen?

Muovi ja ydinjätteet säilyvät myös hyvin pitkään. Nykyisiä runsasaktiivisia ydinjätteitä tulee säilyttää 100 000 vuotta loppusijoituspaikoissa. Jos siis kuvitellaan, että vieras sivilisaatio saapuu tuolloin maapallolle, se voi helposti selvittää, että täällä on joku älyllinen laji elänyt.

Myös muovi antaa merkkejä ihmisten elämästä vielä pitkään. Valtamerissä ja maan pinnalla muovi säilyy jopa tuhansien vuosien ajan. Tämänkin jälkeen analysoimalla maaperää voidaan löytää vielä pitkään viitteitä siitä, että ihminen on täällä planeetalla tallustellut.

Kuten aikaisemmin tässä videossa mainitsin, niin ihmisten ruumiit eivät jääneet maapallolle eli niistä ei ole myöhemminkään mahdollista löytää fossiileja. Kuitenkin tutkimalla esimerkiksi kotieläinten fossiileja maapallolle saapuneet muukalaiset voisivat saada viitteitä myös ihmisistä. Fossiilien kohdalla puhutaan hyvin pitkistä ajoista. Vertailua voi hakea vaikkapa dinosaurusten fossiileista, joita on löytynyt jopa yli 200 miljoonan vuoden takaa.

Maapallolta on löytynyt kuitenkin vielä huomattavasti tätäkin vanhempia fossiileja. Vanhimmat niin kutsutut mikrofossiilit, jotka sisältävät bakteereja, ovat ajoitettu yli 4 miljardin vuoden päähän. Nämä fossiilit ovat vahvistaneet sen, että elämää on ollut maapallolla jo joitakin satoja vuosia sen jälkeen kun Aurinkokuntamme oli asettunut nykyisiin uomiinsa.

Ihmisten silmillä nähtävät jäljet häviäisivät siis ajan myötä, mutta kaivautumalla tarpeeksi syvälle merkkejä meistä näkyisi siis vielä todella kauan. Voi hyvin olla, että maapallolla säilyisi merkkejä ihmisestä siihen asti, että Aurinko noin 5 miljardin vuoden kuluttua sammuu!

Ennen tätä maapallolla päästäisiin kuitenkin nauttimaan satojen miljoonien vuosien ajan nauttimaan koskemattomasta luonnosta!

Vai voisiko käydä niin, että joku muu eläinlaji kehittyisi niin pitkälle ja ottaisin ihmisen tyhjäksi jättämän paikan?

Lähteitä ja tutkittavaa