Historia ja yhteiskunta

Talvisota

Petteri Mikkonen
11. joulu 2021
8 minuuttia
SA-kuva

Näin puhui presidentti Kyösti Kallio itsenäisyyspäivän puheessaan 1939. Hetkeä aikaisemmin, 30. päivä marraskuuta, Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomen rajan yli ilman sodanjulistusta ja pommittanut ensimmäisen päivän aikana 16 paikkakuntaa, mukaan lukien pääkaupunki Helsinkiä.

Tämä video kertoo Talvisodasta, joka suomalaisilta valtava ponnistus ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista, Neuvostoliitoa, vastaan.

Ennen sotaa

Syksyllä 1939 Suomessa elettiin kireitä aikoja. Hitler ja Stalin olivat olivat hämmästyttäneet maailmaa solmimalla keskenään hyökkäämättömyyssopimuksen ja Neuvostoliitto esitti Suomelle ankaria aluevaatimuksia.

Jo samaisen vuoden maaliskuussa Neuvostoliitto oli ilmoittanut, että Suomen ja Ruotsin suunnitteleman Ahvenanmaan linnoittamisen vastineeksi Suomen olisi vuokrattava Neuvostoliitolle Suomenlahden ulkosaaret, jotka olivat Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari ja Seiskari. Neuvostoliitto vaati, että vuokra-aika tulisi olla 30 vuotta.

Lokakuussa, kun toinen maailmansota oli jo syttynyt, Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat uudelleen Moskovaan neuvotteluihin. Tällöin Neuvostoliitto kiristi aluevaatimuksiaan. Edellä mainittujen ulkosaarten lisäksi Suomen tulisi luovuttaa alueita Suomen ja Neuvostoliiton rajan tuntumasta Karjalankannakselta.

Lisäksi luovutuslistalla oli Kalastajasaarennon luoteisosa, josta oli tullut osa suomea Tarton rauhassa 1920. Myös Hanko ja Lappohjan alue olisi vuokrattava Neuvostoliitolle 30 vuodeksi.

Suomessa elettiin siis Syksyllä 1939 hyvin kireitä aikoja. Suomen maantieteellinen asema oli yksi syy tähän kiristyneeseen ilmapiiriin. Suomen itäraja oli vain noin 30 kilometrin päässä Leningradista, joka oli Neuvostoliiton toiseksi suurin kaupunki.

Neuvostoliittolaiset eivät uskoneet Suomen puheisiin puoluettomuudesta ja pelättiin, että Saksa tai jokin muu valtio hyökkäisi Leningradiin Suomen kautta.

Maailmalla tilanne oli kiristynyt jo pitkään ja Suomi oli yrittänyt etsiä itselleen liittolaisia. Katse oli luonnollisesti kääntynyt Ruotsiin, mutta Ruotsin pääministeri Albin Hansson oli todennut useasti, ettei Suomi voisi luottaa siihen, että sodan syttyessä Ruotsi tulisi apuun.

Tilanteen kiristyessä syksyllä 1939, Suomen kenttäarmeija kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin ja suojajoukoista valtaosa siirrettiin Karjalan kannakselle ja itärajalle. Samalla myös raja-alueen ihmisiä evakuoitiin.

Neuvottelut Neuvostoliiton kanssa eivät sujuneet odotetulla tavalla. Suomi oli valmis luovuttamaan ainoastaan Leningradia lähinnä olevat alueet, Kuokkalan mutkan ja Terijoen, Neuvostoliitolle.

Marraskuussa 13. päivänä kolmansien neuvotteluiden jälkeen neuvottelijat Paasikivi ja Tanner poistuivat Moskovasta. Sopimusta ei ollut syntynyt ja he ajattelivat että neuvotteluissa oli edessä tauko.

Stalin kuitenkin arveli, että Suomella oli salainen sopimus Neuvostoliiton vihollisten kanssa. Hän päätti ottaa haluamansa alueet Suomesta väkivallalla.

Mainilan laukaukset

Neuvostoliitto ilmoitti, että 26. marraskuuta 1939 sen alueella sijaitsevassa Mainilan rajakylä oli joutunut suomalaisten tykistö- ja heitintulen kohteeksi. Neuvostoliiton mukaan välikohtauksessa oli kuollut neljä harjoituksissa ollutta rajajoukkojen neuvostosotilasta.

Neuvostoliitto lähetti Suomelle nootin, johon myös vastattiin! Suomi totesi, että se ei ollut ampunut Mainilan kylään. Vaikka suomi tarjoutui selvittämään, mistä tilanteessa oli kyse, ei asiasta päästy yksimielisyyteen.

Kaksi päivää myöhemmin 28.11 Neuvostoliitto sanoi irti hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa. Seuraavana päivänä se katkaisi myös diplomaattisuhteen.

Talvisota syttyy

Puna-armeijan tykistö avasi tulen Karjalankannaksella 30. päivä marraskuuta klo 6.50 aamulla. Samalla se ylitti Suomen rajan. Virallista sodanjulistusta Neuvostoliitto ei ollut Suomelle antanut.

Aamupäivän aikana yhdeksän neuvostoliittolaista pommikonetta ilmestyi pilvistä Helsingin ylle. Yksi koneista pudotti pommilastinsa satamaan, mutta ne eivät osuneet yhteenkään alukseen.

Tämän jälkeen neuvostoliittolaiset yrittivät pudottaa pomminsa Helsingin rautatieasemaan, mutta sihti oli tuolloinkin hieman hukassa ja pommit putosivat Rautatientorille vieden mukanaan 40 ihmisen hengen.

Pommeja pudotettiin myös lentokentälle ja teknilliseen korkeakouluun, jossa kuoli useita oppilaita ja opettajia. Lopuksi koneet lensivät edestakaisin helsingin yllä ja tulittivat työläiskorttelia. Tämän jälkeen ne poistuivat Suomen ilmatilasta.

Helsingissä annettiin kyllä ilmahälytys. Valitettavasti se kuului vasta koneiden lähdettyä.

Neuvostoliittolaiset pommikoneet palasivat neljä tuntia myöhemmin, tällä kertaa 15 pommikoneen laivueella. Kaiken kaikkiaan tuona, talvisodan syttymispäivänä, kuoli kaikkiaan 200 helsinkiläistä.

Ylivoimainen vihollinen

Suomeen rynnistävän neuvostoarmeijan vahvuus oli puoli miljoonaa sotilasta ja sen ylivoima Suomeen nähden oli kolminkertainen. Neuvostoliiton ylivoima ei rajoittunut pelkästään miehistön lukumäärään.

Stalin nimitti valloitusarmeijan päälliköksi Leningradin alueen sotilaskomentajan marsalkka Kirill Meretskovin. 500 000 henkilön armeijan lisäksi Meretskovilla oli 30 kertainen määrä lentokoneita ja 200 kertaa enemmän panssarivaunuja kuin suomella.

Neuvostoliitossa arveltiin sodan olevan pian ohi. Marsalkka Meretskov arvioi itse, että Suomi olisi valloitettu 12 päivässä.

Suomalaissotilaiden aseistus oli hieman toista maata ja oli peräisin pääosin Venäjän tsaarin ajalta, joka oli päättynyt vallankumoukseen 1917. Ammuksista oli huutava pula ja ne arveltiin riittävän vain pariksi viikoksi.

Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjuntavälineiden puute. Telamiinoja kyllä oli, mutta niiden suojaksi ei ollut riittävästi jalkaväkimiinoja. Panssarintorjuntatykeistä oli myös huutava pula.

Ennen talvisodan syttymistä Suomessa oli käyty kiivasta keskustelua panssarintorjuntakiväärien hankinnasta. Kiistan aiheena oli kiväärien kaliiperinvalinta. Riitely johti siihen, ettei panssarintorjuntakiväärejä ehditty hankkia ajoissa ja suomalaiset sotilaat joutuivat selviämään tilapäisratkaisuilla, joita olivat esimerkiksi polttopullo eli Molotovin cocktail, koivun halko ja kasapanos.

Polttopullo oli tavallisesti lasinen pullo, joka sisälsi nestemäistä polttoainetta. Pulloon oli kiinnitetty erikseen sytytettävä tulenlähde, joka yksinkertaisimmillaan oli pullon suusa oleva palavalla nesteellä kasteltu riepu..

Kasapanoksen rakenne puolestaan oli seuraavanlainen. Räjähteet oli sijoitettu puisen varren päässä olevaan metallilaatikkoon. Varressa olivat kiinni räjäytin ja sokka. Räjähteen määrää pystyttiin säätelemään. Talvisodan kuluessa huomattiin, että 1-2 kg TNT-räjähdettä oli riittävä määrä vahingoittamaan panssarivaunun telaketjut. Kuuden kilon kasapanos riitti räjäyttämään minkä tahansa panssarivaunun. Tärkeätä tässä oli tietysti se, että kasapanos saatiin asetettu panssarivaunun alle.

Mannerheim johtaa Suomen puolustusta

Heti sodan ensimmäisestä päivästä lähtien oli selvää, että Carl Gustaf Emil Mannerheim olisi oikea henkilö johtamaan Suomen puolustusta. Talvisodan syttyessä Mannerheimista tuli puolustusvoimien ylipäällikkö ja hän perusti päämajansa Mikkeliin.

Merkillepantavaa on se, että Mannerheim oli edellisenä kesänä anonut eroa puolustusneuvostosta. Syynä tähän oli se, että Suomella olisi ollut mahdollista saada valtion laina Yhdysvalloilta sotakaluston johtoon, mutta suomen Hallitus oli torjunut ajatuksen.

Mannerheim oli myös aikaisemmin vuonna 1939 ehdottanut neuvotteluja Stalinin kanssa, mutta ei saanut ajatukselle kannatusta.

Presidentti Kyösti Kallio piti kuitenkin Mannerheimia lähes korvaamattomana Suomen puolustusvoimille.

Joka tapauksessa Mannerheim oli varmasti oikea henkilö puolustusvoimien ylipäälliköksi. Hän oli kokenut ja toiminut tsaarin armeijan entisenä upseerina. Hän tiesi mitä sota oli ja miten sitä oli käytävä.

Heikoista varusteista ja monista puutteista huolimatta hän valoi sotilaisiin uskoa kiihkeään sävyyn.

Mannerheimin strategia perustui siihen, että neuvostoliiton hyökkäystä voitaisiin pidätellä niin kauan, että muu maailma ehtisi taisteluun Suomen avuksi. Ensisijaisesti Mannerheim päätti keskittyä Karjalan kannaksen puolustamiseen, jottei valtava puna-armeija pääsi etenemään Helsinkiin.

Mannerheim-linja

Neuvostoliittolaiset eivät kohdanneet juurikaan vastarintaa Pohjoisessa osassa Suomea ja Marsalkka Kirill Meretskovin joukot etenivät nopeasti. Esimerkiksi Barentsinmeren rannalla sijaitseva Peitsamo menetettiin Talvisodan ensimmäisenä päivänä.

Mutta kuten aikaisemmin mainittiin, Mannerheimin strategiaan kuului Karjalan kannaksen voimakkaampi puolustus. Neuvostosotilaat kohtasivat välittömästi vaikeuksia ylittäessään Suomen rajan kannaksella. Suomalaiset olivat täyttäneet kaikki kaivot hiekalla ja kylväneet miinoja kaikkialle.

Lopulta neuvostoarmeijalla kesti yhden viikon ajan edetä 30 km, jolloin he saapuivat niin kutsutulle Mannerheim-linjalle. Kyseessä oli Karjalan kannaksen sulkeva Suomen tärkein puolustuslinja.

Kun puna-armeijan hyökkäys oli saatu pysäytettyä, antoi Mannerheim luvan käynnistää vastahyökkäyksen neuvostoliittolaisasemia kohti. Kannaksen armeijan toinen armeijakunta vahvistettuna kahdella reservidivisioonalla lähti suorittamaan tätä vastahyökkäystä. Tämä kuitenkin epäonnistui pahanpäiväisesti ja kyseinen armeijakunta kärsi mittavia tappioita. Tapahtuma on jälkeenpäin nimetty ”Hölmön tölväykseksi”.

Hyökkäys Tolvajärvellä

Pohjoisemmassa Suomessa sotilaat olivat joutuneet henkisesti koville jatkuvan perääntymisen tähden. Tämä ei myöskään ollut Mannerheimin mieleen ja hän valoi uskoa myös pohjoisemmassa taisteleviin suomalaisiin.

Suomen armeija saavuttikin ensimmäisen merkittävän strategisen hyökkäysvoiton 12-22. joulukuuta Tolvajärvellä Laatokan karjalassa. Tuossa taistelussa eversi Paavo Talvelan johtamat 140 suomalaista sotilasta löi puna-armeijan 139. jalkaväkidivisioonan.

Tuolloin suomalaiset taistelijat olivat yön pimeydessä hiipineet neuvostosotilaiden leiriin ja aiheuttaneet täydellisen kaaoksen, jossa neuvostoliittolaiset sotilaat yrittivät ampua umpimähkäisesti joka suuntaan. Sekasorron vallitessa suomalaiset sotilaat vetäytyivät paikalta vähin äänin ja lähes ilman tappioita.

Taistelu valoi suomalaisiin sotilaisiin Mannerheimin toivomaa taistelutahtoa ja sai heidät ymmärtämään, että luonto ja sen luomat mahdollisuudet olivat heidän paras liittolaisensa sodassa.

Raatteentien taistelu

Jos suomalaiset osasivat hyödyntää luontoa osana sotataktiikkaansa, niin samaa ei voi sanoa puna-armeijan sotilaista, jotka oli lähetetty pohjoiseen jäätävään talveen kesäunivoirmuissaan. Väriltään ne olivat vihreitä ja lumisen maiseman keskeltä ne olivat helppo erottaa.

Suurimmalta osalta neuvostosotilaista puuttui myös talvisaappaaet, eikä hiihtäminen ollut heille tuttua. Koska lunta oli maassa useita kymmeniä senttejä, puna-armeijan eteneminen oli sidottu pitkälle teihin.

Eräs neuvostojoukkojen tavoitteista oli saavuttaa Oulu ja katkaista siten Suomi keskeltä. Tämä olisi tietysti ollut suomalaisille merkittävä takaisku, sillä tällöin pohjoisen taistelut ollsivat ratkenneet nopeasti neuvostoliiton kannalta suotuisasti ja se olisi voinut keskittää kaiken voimansa Etelä-Suomen valtaamiseen. Samalla suomi olisi myös menettänyt maarajan Ruotsiin ja Norjaan.

28.joulukuuta eversti Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona oli pakottanut Neuvostoliiton 163. divisioonan luovuottamaan Suomussalmen poltetun kirkonkylän alueen takaisin suomalaisille. Samalla suomalaiset sulkivat alueelle johtavat tiet niin, että koko vihollisdivisioona jäi saarroksiin.

Suomussalmelta häädetyn 9. neuvostodivisioonan jäljiltä oli alueelle jäänyt runsaasti neuvostoliittolaisten sotamateriaaleja, kuten panssarivaunuja, tykkäjä, kuorma-autoja ja ammuksia. Perääntynyt 9. neuvostodivisioona menetti kokonaisuudessaan 6000 sotilasta.

Tällöin suomalaisille oli selvinnyt että Raatteentien suunnassa eteni Neuvostoliiton 44. divisioona , jonka oli määrä tuoda tuoreita joukkoja saarretun 163. divisioonan tueksi.

Suomalaiset saivat ohjeen, että neuvostoliittolaisten eteneminen piti pysäyttää ja koko divisioona tuhota. Tähtävän otti hoitaakseen Jalkaväkirykmentti 27.

Neuvostoliiton miehistöylivoima oli valtava; 6000 suomalaistaistelijaa vastaan oli jopa 25 000 puna-armeijan sotilasta. Suomalaiset taistelijat kuitenkin pysäyttivät raatteentiellä etenevän 44. divisioonan kaadetuilla puilla ja toistuvilla hyökkäyksille.

Neuvostoliitolle kauhua kylvivät myös suomalaiset tarkka-ampujat, jotka ampuivat metsien kätköstä tuhansia Neuvostoliittolaisia sotilaijat. Neuvostoliittolaiset antoivat tarkka-ampujille nimityksen belaja smert joka merkitsee valkoista kuolemaa.

Kaikista pelätyin suomalainen Tarkka-ampuja oli Simo Häyhä. Hän oli vaitonainen ja karaistunut mies syvältä Karjalan metsistä, joka napsi venäläisiä sotilaita sellaisella tahdilla että heikompia hirvittää!

Simo Häyhän tarina on myös erittäin mielenkiintoinen! Kertokaa kommenteissa, haluaisitteko saada herrasta oman videon?

Suomalaisista tarkka-ampujista erottui varsinkin yksi: Simo Häyhä, pieni, vaitonainen ja karaistunut mies syvältä Karjalan metsistä.

Raatteentien taistelun seitsemännen päivän aamupäivän aikana lähes kaikki neuvostoliittolaisten vastarinta oli lakannut. Raatteentien taistelu sai huomiota muuallakkin maailmalla ja asetti neuvostoliiton armeijan naurunalaiseksi.

Neuvostoliiton sodanjohto lähetti paikalle tutkintaryhmän, jonka päätöksellä neuvostodivisioona 44 johtanut kenraali Vinogradov teloitettiin Vasajärven jäällä jäljelle jääneiden joukkojensa edessä.

Kuten kuvasta voitte huomata, Suomelle jäi mittavat sotasaaliit Raatteentien taistelusta!

Stalin valitsee uuden ylipäällikön

Stalin ei todellakaan ollut tyytyväinen neuvostosotilaiden suorituksiin. Erityisen pettynyt hän oli pettynyt tehottomaan marsalkka Kirill Meretskoviin, joka oli johtanut neuvostoliittolaisten hyökkäystä Karjalan kannaksella.

Neuvostoliiton kansalaisille kerrottiin propagandaa, jolla epäonnistunut hyökkäys yritettiin selittää. Eräs perätön väite oli se, että Yhdysvallat oli tukenut Suomea tuhannella parhaalla lentäjällään.

Meretskov ei ollut täysin ymmärtänyt esimerkiksi sitä, että suomalaisten noin sadan betonisen ja puisen bunkkerin puolustuslinja oli todellisuudessa hyvinkin alkeellinen. Bunkkerit olivat olivat kaukanan toisistaan ja niiden välistä olisi mahtunut ajamaan tankeilla. Tämä ajatus ei kuitenkaan ollut tullut Kiril Meretskovin mieleen.

Kansalaisille tämä asia kerrottiin niin, että Mannerheim-linja oli vahvempi kuin Ranskan maineikas Maginot-linja Saksan rajalla, jonka tarkoituksena oli pysäyttää mahdolliset hyökkäykset Saksan taholta. Tämä linja kyllä onnistuttiin kiertämään toisen maailmansodan sytyttyä ja saksalaiset onnistuivat valloittamaan Ranskan.

Niimpä Stalin vaihtoi jouluna Meretskovin ystäväänsä Semojon Timosjenkoon, joka huomasi heti Meretskovin harjoittaman taktiikan heikkoudet. Timosjenkon mielestä neuvostoliiton olisi pitänyt keskittää kaikki voimansa Karjalan Kannaksella, eikä haahuilla Pohjoisen korpimetsissä ilman kunnon valmistautumista.

Niimpä Timosjenko siirsi Karjalan kannakselle puolen miljoonan tuoreet joukot, joiden päämäränä oli Murskata Mannerheim-linja, joka tähän asti oli pitänyt hämmästyttävän hyvin. Timosjenko oli myös kiire saada Mannerheim-linja murrettua, sillä Stalin halusi ratkaisa sodan enne kuin Ranska ja Britannia ehtisivät tulla Suomen avuksi.

Neuvostoliittolaiset jakoivat karjalan kannaksen kahteen osaan. Timosjenkon johtamalla 7. armeijalla määrättiin raintamavastuu alueen länsiosista, jonne koko hyökkäykse painopiste aiottiin sijottaa.

Kannaksen itäosaan luotiin uusi, 13. armeija, jonak johtoon nimitettiin Wladimir Gröndalh. Kokonaisuudessaan Neuvostodivisioonien määrä Karjalan kannaksella kasvoi kymmenestä yli kahteen kymmeneen. Tämän Lisäksi Timosjenko sai käyttöönsä viisi uutta panssariprikaatio ja 11 tykistörykmenttiä, sekä ilmavoimien tukea.

Suurhyökkäys kannaksella

Tykit alkoivat laulaa toden teolla 1. päivä helmikuuta ja se ampui suomalaisten asemia tuntikausia. Koska hyökkäys tapahtui ympäri vuorokauden ei suomalaisille sotilaille juuri luotu lepoa.

Myös neuvostoliiton pommikoneet olivat tositoimissa ja tukevat maasta käsin annettua tykistötulta.

Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa ja varsinainen Puna-Armeijan yleishyökkäys alkoi 11. helmikuuta aamulla 8.40. Iltapäivään mennessä Neuvostoliittolaiset saivat aikaan ratkaisevan läpimurron Summassa lähteen lohkolla.

Neuvostosotilaat toimivat nyt huomattavasti organisoidummin ja huolto pelasi aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Suomalaiset puolestaan kärsivät tykistön ammusten ja panssanrintorjantykkien puutteesa. Maaperä myllääntyuo metrien syvyyt ja raskaat betopunkkerin räjähtivät kappaleiksi.

Itseasiassa maailmassa ei ollut koettu yhtä voimakasta tykistökeskistystä sen jälkeen, kun saksalaiset olivat hyökänneet Verduniin vuonna 1916.

Suomalaiset sotilaat olivat nyt todellisessa ahdingossa, eivätkä uskaltaneet edes sytyttää nuotiota, sillä se herätti heti huomiota ja seurauksena oli valtava tykkituli. Pakkanen oli edelleen erittäin tiukka ja suomalaiset sotelivat palelivat toden teolla. Myös ruoasta oli puutetta ja se jouduttiin nauttimaan usein kylmänä.

Lopulta Neuvostosotilaat pääsivät Mannerheim-linjan läpi. Suomalaiset vetäytyivät väliaikaiselle puolustuslinjalle, joka sijaitse muutamien kilometrien päässä varsinaisesta Mannerheim-linjasta. Neuvostosotilaat eivät kuitenkaan jättäneet suomalaisia rauhaan vaan ahdistelivat heitä taukoamatta.

Suomalaisten viimeiset toiveet todellisen sotilaallisen avun saamisesta kuihtuivat tässä vaiheessa täydellisesti kokoon. Seurauksena oli se, että Suomen oli pakko solmia rauha Neuvostoliiton kanssa 13. maaliskuuta 1940. Tappio oli karvas, sillä Suomi joutui menettämään Neuvostoliitolle yhteensä 57 000 neliökilomteriä maata.

Suomi joutui luovuttamaan neuvostoliitolla Osan Sallaa ja Kuusamoa Kalastajasaarennon Petsamosta, Suomenlahden ulkosaaret ja suuren osan Karjalaa mukaan lukien Viipurin. Suomi joutui myös vuokraamaan Hangon Neuvostoliitolle tukikohdaksi seuraavan 30 vuoden ajaksi ja rakentakaan Kantalahden ja Sallan välille rautatien.

Tämä merkitsi sitä, että kaikkiaan 430 000 suomalaista joutui lähtemään evakkoon niiltä alueilta, jotka oli jouduttu luovuttamaan Neuvostoliitolle.

Outro

Vaikka suomi kokikin sodassa alueellisia menetyksiä, se onnistui säilyttämään itsenäisyytensä ja puolustautumaan ylivoimasta vihollista vastaan. Talvisodan henki ei elänyt ainoastaan rintamalla taistelleiden sotilaiden keskuudessa.

Vaikka Suomi jäikin Talvisodassa ilman virallista tukea, se keräsi symbatiaa monissa muissa maissa. Epävirallisesti Ruotsista ja Tanskasta kuitenkin saapui taistelijoita suomalaisten tueksi.

Talvisota merkitse Suomelle suurten sotaponnistelujen lisäksi myös merkittäviä toimia kotirintamalla. Erityisesti naiset kunnostautuivat korvaamalla sotatantereella taistelevia meihiä niin maataloudessa kuin teollisuudessakin. Tässä kunnostautuivat erityiset Suomen Lottavoimat. Oon tehny Lotista oman videon ja suosittelenkin ehdottomasti katsomaan sen.

Kaiken kaikkiaan ei voi olla muuta kuin todella kiitollinen, että suomalaiset puolustivat kotimaatamme raivokkaasti säilyttäen sen kaikista tärkeimmän eli itsenäisyyden!

Lähteitä ja tutkittavaa

Tilaa uutiskirje ja pysy kartalla mielenkiintoisista asioista!

Tilaa uutiskirje! Viimeisimmät uutiset ja ajatukset kulissien takaa suoraan sähköpostilaatikkoosi

Oops! There was an error sending the email, please try again.

Huippua! Tsekkaa sun Inboxi ja vahvista tilauksesi