Historia ja yhteiskunta

Simo Häyhä

Petteri Mikkonen
19. joulu 2021
7 minuuttia

Talvisota alkoi, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuussa 1939. Sodan piti olla Neuvostoliitolle läpihuutojuttu, mutta sisukas Suomi taisteli urheasti. Tuolloin puhuttiin Talvisodan ihmeestä.

Jokainen sodassa taistellut suomalainen sotilas ansaitsisi varmasti oman videon. Yksi nimi kuitenkin nousee esille aina, kun puhutaan Talvisodasta. Hän on tarkka-ampuja Simo Häyhä, jonka kivääri kylvi tuhoa ja kauhua puna-armeijan riveissä. Hänen tilillään on viitisensataa kaatunutta vihollista.

Googlaamalla ”Simo Häyhä” tulee näkyviin 170 000 tulosta. Tästä valkoiseksi kuolemaksikin kutsutusta tarkka-ampujasta löytyy lukuisia kansainvälisiä artikkeleja ja jopa japanilainen Manga-kirjallisuus on ottanut hänestä vaikutteita.

Mutta kuka tämä mies oikein oli? Tämä artikkeli kertoo Simo Häyhän tarinan.

Maanviljelistä maailman kuuluisimmaksi tarkka-ampujaksi

Simo ”Simuna” Häyhä syntyi Karjalassa Rautjärvellä 17.12.1905. Hän oli kahdeksanhenkisen perheen toiseksi nuorin lapsi ja kävi kansakoulun Miettilässä. Häyhä oli jo nuoresta pojasta asti työskennellyt lähellä Venäjän rajaa sijaitsevalla sukutilalla. Työskentelyn lisäksi perheessä harrastettiin ahkerasti kalastusta ja metsästystä.

Häyhä liittyi heti 17-vuotiaaina suojeluskuntaan, jossa hänen ampumataitonsa alkoivat hiotua. Hän menestyi hyvin Viipurin Suojeluskuntapiirin ampumestaruuskilpailuissa. Häyhä on itse kuvaillut myöhemmin, että suojeluskunta toiminnalla oli suuri merkitys siinä, että Suomi pärjäsi niin hyvin Toisen maailmansodan aikaisissa taisteluissa.

Harjoituksia suojeluskuntalaisilla oli kuukausittain, kiireisimpiä kesäkuukausia lukuunottamatta. Tärkeää oli myös, että jokaisella oli oma ase, joka tuli käyttäjälleen tutuksi perinpohjaisesti. Vaikka Häyhä menestyikin hyvin ampumakilpailuissa, hän ei juuri leveillyt saavutuksillaan. Hänen todelliset taitonsa paljastuivat hänen perheelleensäkkin vasta paljon myöhemmin.

Vuonna 1925 edessä oli 15 kuukauden mittainen asepalvelus Raivolassa, toisessa Polkupyöräpataljoonassa Valkjärvellä. Alokasajan jälkeen Häyhä kävi aliupseerikoulun ja suoritti asepalveluksensa varusmiesaliupseerina ensimmäisessä polkupyöräpataljoonassa Terijoella. Häyhä ei siis saanut tarkka-ampujan koulutusta asepalveluksensa aikana, vaan vasta yli yhdeksän vuotta myöhemmin Utissa. Tarkka-ampujan koulutuksen Häyhä sai kuitenkin vasta yli yhdeksän vuotta varusmiespalveluksensa jälkeen Utissa

Armeijan jälkeen Häyhä palasi takaisin työskentelemään sukunsa tilalle. Tällöin hän liittyi taas Rautjärven suojeluskuntaan.

Talvisota syttyy

Talvisota tuli Suomen hallituksella ja kansalle yllätyksenä. Vaikka tilanne Itänaapurin kanssa olikin kiristynyt, niin suomalaiset eivät uskoneet, että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomea vastaan Talvella vaan odottaisi ainakin seuraavaan kevääseen.

Neuvostoliittolaiset uskoivat Suomen valloittamisen olevan helppo juttu. Ajateltiin, että Stalin saisi Suomen syntymäpäivälahjaksi 21.12.

Simo Häyhä oli sodan syttyessä 35 vuotias ja sukutila, jossa hän oli vuosikausia työskennellyt sijaitsi aivan Neuvostoliiton rajan tuntumassa.

Häyhä kutsuttiin jalkaväkirykmentti 34:ään, jonka taistelupaikkana oli Laatokan Karjalassa järven pohjoispuolella. Yksityiskohtana mainittakoon, että Laatokka on koko Euroopan suurin ja koko maailman 14. suurin järvi.

Jalkaväkirykmentti 34 joukot olivat hajallaan, sillä ei uskottu, että neuvostoliitto alottaisi suurhyökkäystä alueella, joka koostui pääosin sankasta metsästä. Suomalaiset eivät kuitenkaan tienneet, että neuvostoliitto oli rakentanut salaa rautatien, joka ylsi aivan Laatokan Karjalan rajalle. Tätä rautatietä hyödyntäen 75 000 puna-armeijan sotilasta, 150 tankkia ja 200 tykkiä pääsi tunkeutumaan helposti Suomen ja neuvostoliiton rajan yli.

Neuvostoliiton tavoitteena oli kiertää Laatokan ympäri ja hyökätä suomalaistan pääjoukon selkäpuolelta.

Kollaa kestää

Kun Venäjä vyöryi tuhansilla miehillä ja tehokkaalla kalustolla rajan yli Simo Häyhän 6. komppaniaa lukuunottamatta kaikki muut JR 34 joukoista joutuivat perääntymään. Suojärvi oli toiminut pohjoisempana liikenteen solmukohtana, mutta nyt se menetettiin Talvisodan kolmantena päivänä. Suomalaisilla oli nyt kiire kerätä joukkonsa uudestaan ja perustaa uusi puolustuslinja.

Lopulta perääntyneet joukot pääsivät Kollaanjoelle 30 kilometrin päähän menetetystä Suojärvestä. Suomalaiset taistelijat saivat ohjeeksi kaivautua suojaan lähelle Kollaanjoen rantaa. Heille kerrottiin, että asema tuli pitää hinnalla millä hyvänsä. Vihollisen ylivoiman tuntien tätä pidettiin kuitenkin lähes mahdottomana tehtävänä.

Häyhän komppanian päällikkönä toimi Aarne Juutilainen, joka tunnettiin myös nimellä Marokon kauhu. Tämä nimi juontaa juurensa siitä, että Juutilainen oli palvellut aiemmin viisi vuotta Ranskan Muukalaislegioonassa.

Muukalaislegioonassa Juutilainen oli tottunut kovaan kuriin ja tämä näkyi hänen toimissaan myös Talvisodassa. Rintamalla Juutilaisen taisteluhenki haki vertaistaan. Kun kenraali-majuri Woldemar Hägglund kysyi ”Kestääkö Kollaa” niin Juutilainen vastasi ”Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan”

Aarne "Marokon kauhu" Juutilainen

Tämä lyhyt keskustelu välitettiin lehdistön toimesta niin kotimaahan kuin ulkomaillekkin ja siitä tuli suomalaisten maanpuolustustahdon symboli.

Häyhän ampumataito noteerataan

Neuvostoliiton joukot käynnistivät 8. joulukuuta suurhyökkäyksen Kollaalla. Suomalaisilla oli suurimpana etuna se, että Talven takia puna-armeija oli sidottu hyvin pitkälle teiden käyttöön!

Alueella ei ollut kuin harvoja panssasrivaunuja kestäviä teitä ja niiden varrelle kätkettiin tykkejä. Lisäksi näiden teiden varsille tuotiin joukkoja, joilla oli omatekoisia aseita panssarivaunujen pysäyttämiseen. Tällaisia aseita olivat esimerkiksi polttopullo eli Molotovin koktaili sekä kasapanos.

Tämä hyökkäys torjuttiin ja rintama jämähti joksikin aikaa paikoilleen. Tässä vaiheessa Häyhän komppanian päällikkö Juutilainen oli tullut tietoiseksi Häyhän ampumataidoista. Simo Häyhä oli lähtenyt Sotaan tavallisena jalkaväen sotilaana, mutta nyt hänestä tehtiin Suomen armeijan tarkka-ampuja.

On syytä pitää mielessä se, että Suomella ei ollut Talvisodan syttyessä varsinaisia tehtävään erikoistuneita tarkka-ampujia. Eipä sellaisia oikeastaan ollut kovin monella muullakaan armeijalla.

Simunan tavallinen päivä Sodassa

Kuten jo aikaisemmin on mainittu, niin ampuminen oli Simo Häyhällä tuttua puuhaa ja hän tunsi ennen sotaa harjoituksissa käyttämänsä aseen perinpohjin. Nyt Talvisodassa hänellä oli tämä sama ase mukanaan.

Häyhän käyttämä kivääri oli Sako M/28-30. Kyseessä oli suomalaisten parantelema versio tsaarinajan Venäjän Mosin-Nagani 1891-kivääristä. Tuttavallisemmin aseesta puhuttiin pystykorvakiväärinä ja parannettu laukaisumekanismia ja tähtäimen hienosäätöä.

Talvisota oli suomalaisilta suuri voimainponnistus // SA-kuva

Alunperin ase suunniteltiin Suomen suojeluskunnille, jotka tarjosivat yksityisille ihmisille mahdollisuuden ostaa kivääri julkisella tuella. Näin Häyhä oli myös tehnyt.

Sen lisäksi, että Häyhä oli erityisen tarkka ampuja niin hän oli myös mestari liikkumaan metsässä. Tämä johtui siitä, että hän oli ennen sotaa harrastanut aktiivisesti Metsästämistä.

Häyhä kävi edellisenä iltana valmiiksi katsomaan seuraavan päivän asemapaikan. Hän käytti hyväkseen tekniikoita, joita puna-armeijan sotilailla ei ollut mitään tietoja. Esimerkiksi hän kaatoi vettä poteronsa reunoille, ettei niistä pöllähtäisi lumi aseen lauetessa. Lisäksi hän laittoi suuhunsa lunta, ettei höyryävä hengitys paljastaisi häntä viholliselle.

Häyhä osasi myös tulkita hyvin maaston muutoksia, jotka helposti paljastivat vihollisen liikkeet. 160 cm pitkä Häyhällä oli etunaan myös hänen pieni kokonsa.

Kun miettii tätä tilannetta, täytyy sanoa, ettei voi kuin kunnioittaa. Tuolloin joulukuussa 1939 pakkanen paukkui siten, että elohopea painui pahimmillaan lähes -40 pakkasasteeseen. Vaikka suomalaiset sotilaat olivatkin varautuneet kylmiin olosuhteisiin huomattavasti paremmin kuin itänaapurin taistelijat, niin silti kylmä varmasti vaivasi Häyhää ja muita tarkka-ampujia kun he makasivat poteroissaan tunnista toiseen odottaen sopivaa hetkeä.

Eräs todella merkittävä etu liittyi hänen aseensa tähtäimeen. Hän ei nimittäin käyttänyt aseensa kiikaritähtäintä. Luodin osuminen oli siis Häyhän haukankatseen varassa! Tämän etuna oli se, että Häyhä pystyi ampumaan matalammalta poteronsa suojista. Vaikka kiikaritähtäimen käyttö ei hirveästi vaatinut pään nostamista, niin silti ratkaisevat millit olisivat saattaneet olla kohtallokkaita.

Hauha vähensi puna-armeijan lukumäärää päivittäin. Komppanian päällikkö Juutilainen piti kirjaa sodan alusta asti kirjaa Häyhän ampumista vihollisista. Kaikista menestynein päivä oli joulukuun 21, jolloin Häyhä palasi illan tullen Korsuun ilmottaen, että oli kaatanut 25 puna-armeijan sotilasta. Yhteensä 22 päivän aikana haukansilmäinen alikersantti oli surmannut kiväärillään yli sata vihollista.

Häyhän maine kiirii

No selvää on se, että kun Häyhän maine alkaa kiiriä, niin hänen palveluksiaan haluttiin käyttää myös muissa kompanjoissa. Erityisesti Häyhän palveluksia tarvittiin tulenjohtajien eliminoimiseen, joiden tehtävänä oli siis antaa ohjeita tykistölle siitä, mihin piti ampua.

No selvää on että tässä hommassa ei paljon harhalaukauksiin ole varaa, sillä tulenjohtajalla on käytössään tietysti valtava tulivoima.

Jos laukaus ei osu kohteeseensa niin voi olla varma, että hetken päästä alkavat tykit jyskyttää ja pommit putoileen tarkka-ampujan niskaan.

Häyhälle lankesi myös eräs todella merkittävä tehtävä. Nimittäin Venäläinen tarkka-ampuja oli onnistunut tappamaan jo kolme suomalaista joukkueenjohtajaa. Häyhälle annettiin tehtäväksi tämän tarkka-ampujan eliminoiminen.

Simo Häyhä ei juuri leveillyt saavutuksillaan

Häyhä lupasi tehdä parhaansa ja siirtyi jo ennen päivänvaloa suomalaisten etulinjan etupuolelle. Hän oli valinnut tuliasemakseen varjoisan paikan, ettei auringon säteet vahingossakaan heijastuisi aseen metalliosista.

Aluksi vihollisen tarkka-ampujasta ei näkynyt pienintäkään vilausta. Häyhä ei tietenkään luovuttanut vaan jatkoi lumessa makaamista ja tarkkaili aktiivisesti maastoa. Vasta auringon laskiessa Häyhä kiinni huomion nopeaan valon välähdykseen.

Hän päätteli, että kyseessä oli kiikaritähtäimen haijastus. Hetken päästä välähdyksen suunnalla näkyi myös liikettä ja lopulta venäläinen tarkka-ampuja nousi ylös poterostaan.

Häyhälle riitti ainoastaan yksi laukaus ja puna-armeijan tarkka-ampuja oli eliminoitu.

Kohtalokas osuma

Elettiin maaliskuuta ja Kollaanjoella tapeltiin edelleen. Luoteja viuhui molempiin suuntiin ja Simo Häyhä oli tottakai taistelussa mukana. Taistelun tuoksinassa hän nousi polvilleen ampumaan vihollisia. Tälläkin kertaa Häyhän luodit löysivät kohteisiinsa, mutta lopulta vihollisen luoti napsahti valkoisen kuoleman leukaan.

Osuman jälkeen Häyhä pysyi edelleen tajuttomana, mutta ei pystynyt liikkumaan. Hänet laitettiin ahkioon ensin selälleen. Tämä olisi ollut kohtalokas virhe, mutta Häyhä ymmärsi itse käännähtää mahalleen. Jos matka hahkiolla olisi taittunut selällään, olisi suurella todennäköisyydellä keuhkoihin valunut veri aiheuttanut Häyhän kuoleman. Mahallaan maatessa, tätä vaaraa ei ollut.

Kun Häyhää kuljetettiin pois taistelun etulinjasta osa hänen vierellään kävelleistä sotilaista luuli, että hän oli kuollut. Tämä uskomus lähti kiertämään ja lopulta lehdetkin kirjoittivat legendaarisen tarkka-ampujan poismenosta. Tämä ei kuitenkaan ollut totta. Häyhä vaipui koomaan ja heräsi vasta 13.3 eli samana päivänä, jolloin Talvisota loppui.

Luoti osui Simo Häyhän poskeen

Talvisodan jälkeen Häyhä vietti pitkiä aikoja sairaalassa ja sai lukuisia hoitoja. Jotain miehestä kertoo se, että Jatkosodan syttyessä hän olisi halunnut palata takaisin rintamalle. Hänen vammansa kuitenkin katsottiin olevan niin vakavat, ettei rintamalle ollut enää asiaa.

Häyhä palasikin takaisin rauhalliseen maalaiselämään ja tyytyi käyttämään uskomattomia tarkka-ampujan taitojaan hirvimetsällä. Viimeiset vuotensa hän vietti Haminassa sotaveteraanien hoitokodissa.

Hieman ennen 96 vuotis syntymäpäiväänsä Häyhää haastatellut toimittaja kysyi, tunteeko hän omantunnontuskia siitä, että niin moni ihminen kuoli hänen ampumaan luotiin!

Häyhä vastasi toimittajalle; ”Tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin”.

Vuonna 2002 Simo ”Simuna” Häyhä menehtyi luonnollisiin syihin!

Vaikka Simo Häyhä olikin harvinaisen hyvä ampuja ja ansaitsee ehdottomasti kiitoksen uroteoistaan, niin silti on hyvä muistaa, että rintamalla kaikki suomalaiset taistelivat urheasti. Osa heistä myös jäi lumisiin poteroihin, eikä ole pystynty sodan jälkeen kertomaan omaa tarinaansa.

Pelkästään Häyhän Rautjärven pitäjästä sodassa kaatui 20 % miehistä!

Lähteitä ja tutkittavaa

Tilaa uutiskirje ja pysy kartalla mielenkiintoisista asioista!

Tilaa uutiskirje! Viimeisimmät uutiset ja ajatukset kulissien takaa suoraan sähköpostilaatikkoosi

Oops! There was an error sending the email, please try again.

Huippua! Tsekkaa sun Inboxi ja vahvista tilauksesi