10 min read

Jari Aarnio - Suomen pahamaineisin poliisi

Milloin poliisista tulee rosvo ja kuka todellisuudessa valvoo poliisin toimintaa?

Jari Aarnio oli arvostettu Helsingin huumepoliisin päällikkö, kunnes kulissit alkoivat romahtaa.

Taustalta paljastui virka-aseman väärinkäytöksiä, laittomia uhkauksia, epämääräistä rahaa, massiivisia huumesalakuljetuksia sekä syyte murhasta.

Miten tämä kaikki tapahtui suomalaisssa yhteiskunnassa, missä kansalaisilla on poikkeuksellissen kova luotto siihen, että poliisi toimii oikein tilanteessa kuin tilanteessa!

Voit katsoa artikkelin myös videomuodossa:

Jari Aarnion tie huumepoliisin päälliköksi

Jari Aarnio aloitti Helsingin poliisilaitoksella järjestyspoliisina vuonna 1979. Partiointitehtävät eivät Aarnion kohdella kestäneet kuin hetken ja 1980-luvun alkupuolella hän siirtyi huumausainerikostutkintaan ja eteni pian tämän jälkeen komissarioksi.

1987 Aarnio palkittiin vuoden poliisina sen jälkeen, kun hän oli saanut huumeliigan johtajan Miika Kortekallion paljastamaan ainakin lähes koko huumeliigansa.

Vuonna 1996 lehdistössä uutisoitiin laajasti, että Jari Aarnion kotipihalle heitettiin käsikranaatilla vahvistettu pommi. Omien sanojensa mukaan Aarnio kuuli kolahduksen ja meni tutkimaan asiaa. Huomattuaan pommin hän sai katkaistua sen sytyslangan puuharhasaksilla.

Tapauksen aitoudesta on kuitenkin esitetty runsaasti epäilyjä siinä ilmenneiden monien yhteensattumien ja kadonneiden asiakirjojen vuoksi.

Ite mietin, että jos mulle kävis vastaava tilanne, en kyllä lähtis ensimmäisenä hakemaan puutarhasaksia. Luultavasti yrittäisin vaistomaisesti potkaista pommin pois.

Joka tapauksessa huumepoliisi teki merkittäviä pidätyksiä jo 1990-luvulla. 1995 kiinni jäi huumeliiga, joka toi maahan vuoden aikana 25 kiloa amfetamiinia ja neljä kiloa heroiinia. Heti seuraavana vuonna haaviin jäi organisaatio, joka toi kaksi kiloa poltettavaa heroiinia ja 20 kiloa hasista.

Aarnio ansioitui sen verran hyvin, että vuonna 1999 hänet nimitettiin Helsingin huumepoliisin johtoon.

Jari Aarnio vaati polilsien valtuuksien lisäämistä

Tultuaan valituksia huumepoliisin johtoon, Aarnio kommentoi MTV 3 uutisille, että ”Huumausainemäärät kasvavat, rahaa liikkuu enemmän, mukana on väkivaltaa ja kiristystä. Nämä peruskuviot ovat kasvamaan päin”

Tähän asti Suomessa oli ollut stregiana se, että huumekuljetukset pysäytettäisiin jo Suomen rajojen ulkopuolelle. Aarnio suhtautui tähän kuitenkin skeptisesti ja oli vahvasti sen puolella, että polliisin valtuuksia lisättäisiin.

Aarnio oli esimerkiksi sitä mieltä, että poliisi voisi tehdä huumeiden tai muiden laittomien tavaroiden valeostoja. Nykyaikana tämä taitaa ollakkin jo ihan arkipäivää.

Aarnion johdossa Isot huumetakavarikot jatkuivat. Esimerkiksi kesällä 2002 Helsingin huumepoliisi teki useita isoja amfetamiinitakavarikoita.

Aarnio joutuu ensimmäisen kerran syytettyjen penkille

Vuonna 2007 ihmisten katseet kiinnittyivät ensimmäisen kerran Jari Aarnioon. Tuolloin valtionsyyttäjä aloitti rikostutkinnan Aarnion lisäksi kuuden Helsingin huumepoliisin tekemisistä.

Syyte koski virkarikoksi ja tarkemmin sitä, miten huumepoliisi hankki tietoja rikollisista. Aarnio oli tästä tietysti näreissään, sillä tuolloin Huumepoliisi oli saanut paljastettua tärkeitä huumausainerikoksi 30 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

No tämä syyte karahti aika pahasti kiville ja Helmikuussa 2010 Helsingin käräjäoikeus hylkäsi suurimman osan syytteistä. Kaksi komisariota sai tuolloin tuomion tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Aarniolle itselleen ei tullut mitään tuomioita.

Vaikka suurin osa syytteistä kaatuikin, niin tapaus viilensi merkittävästi huumepoliisin ja asiaa tutkineen keskusrikospoliisin välejä.

Helsingin huumepoliisi oli tuolloin vahvasti sitä mieltä, että heillä oli Kaikki kovat rikoksentekijät täydessä valvonnassa koko ajan. Keskusrikospoliisilla oli tuolloin hieman erilainen näkemys asiasta.

Tapauksen jälkeen tapahtui yllätyskäänne, kun Jari Aarnio siirtyi syksyllä 2010 pörssiyhtiö Elisan palvelukseen. Aarnion uusi tehtävä oli toimia turvallisuusalan asiantuntijana Elisan yritysasiakkaat-liiketoimintayksikössä.

Aarnio kommentoi itse tuolloin, ettei hänen lähtöpäätökseensä huumepoliisista vaikuttanut toi edellä mainittu oikeudenkäynti. Aarnio kertoi, että ”Pystyn uudessa tehtävässä hyödyntämään vuosien varrella kertynyttä kokemusta erilaisista operatiivisista tehtävistä.”

Pesti Elisalla jäi kuitenkin lyhyeksi ja vuoden 2011 alussa hän palasi jälleen vanhaan työhönsä huumepoliisin päälliköksi. Tämä ei nyt sinänsä ole mitenkään erikoista.

Aarniolle oli myönnetty tuolloin virkavapaa, eikä hänen itsensä mukaan lyhyeksi jääneeseen työkeikkaan Elisalla liity mitään dramatiikkaa.

2013 - Silmukka alkaa kiristymään.

Tammikuussa 2013 prostitoitu ”Saara” jonka oikea nimi on Iina Ahonen, kertoi sisäministeriölle seksisuhteestaan Jari Aarnioon.

Myöhemmin syksyllä Saara kertoi tarinansa Helsingin sanomille. Tuossa haastattelussa käy ilmi, että Saara yritti ensimmäisen kerran kertoa asiasta jo kesällä 2011 poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle. Tämä ei kuitenkaan johtanut mihinkään.

Saara kertoi että oli tavannut Jari Aarnion ensimmäisen kerran jo vuonna 1997, kun Saaraa ja hänen vankilassa ollutta miesystäväänsä epäiltiin mm. Pommista joka Aarnion pihalle oli heitetty.

LIsäksi tämä Saara oli epäiltynä siitä, että hän olisi välittänyt vankilassa istuvalta ystävältään virkamiesten nimiä sisältäneen listan vankilan ulkopuolelle.

Kyse oli niin sanotusta kostolistasta, joka sisälsi virkamiesten nimiä, joiden osoitteet piti etsiä. Myös Jari Aarnion nimi oli tällä listalla.

Saara vietti pari yötä Pasilan poliisitalon putkassa. Lopulta kun häntä kuulusteltiin, hän kertoi kaiken. Tämän jälkeen hänen asemansa muuttui todistajaksi.

Saaran mukaan hänen ja Jari Aarnion suhde oli kestänyt 15 vuoden ajan. Tämä suhde ei ollut ihan sieltä tavallisimmista päästä. Saaran mukaan Aarnio auttoi häntä prostituution aloittamisessa ja sen pyörittämisessä. Saara tunsi alamaailmaa ja pystyi tarjoamaan hyödyllisiä kontakteja.

Näiden seksiseikkailujen lisäksi Saara paljasti tietoja Aarnion kautta kulkeneesta epäilyttävästä rahaliikenteestä. Hän kertoi Aarnion vieneen häneltä 30 000 euroa.

Tähän väliin on todettava, että kun Iina Ahosta on viime aikoina haastateltu hän on muuttanut aikanaan antamaansa todistusta. Hän on kertonut, että Keskusrikospoliisi olisi aikanaan painostanut häntä.

Jari Aarnio pidätetään (tapaus Trevoc)

Jari Aarniota koskevat syytteet ja epäilyt jakaantuvat tässä vaiheessa kahteen eri haaraan. Toinen näistä on niin kutsuttu Trevoc-haara ja toinen tynnyrihaara. Aloitetaan ensin tästä niin kutsutusta Trevoc-haarasta.

Pian haastattelun julkaisemisen jälkeen Aarnio pidätettiin hänen ollessaan lähdössä kotoaan työpaikalleen Pasilan poliisitaloon ja hänen kotonaan suoritettiin kotietsintä

Marraskuussa 2013 Käräjäoikeus vangitsi Aarnion todennäköisin syin epäiltynä törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä, törkeästä lahjuksen ottamisesta sekä avunannosta törkeään petokseen

Rikosten epäillään tapahtuneen vuosina 2008-2013.

Trevoc-haara liittyi Aarnion kaksoisrooliin Trevoc-seurantalaiteyhtiössä, jonka tuotteita Helsingin poliisi osti.

Vuonna 2009 Aarnio hankki välikäsien avulla vaihtovelkakirjalainalla rahoitusta Trevocille Instia Group-yhtiöstä.

Vaihtovelkakirjalaina on korollinen tai koroton laina, jonka osakeyhtiö voi ottaa sijoittajalta. Tässä tapauksessa siis Trevoc otti lainaa tältä Instia Group-yhtiöltä.

No mikä tässä sitten oli se juttu, mistä Jari Aarniota syytettiin?

No ensinnäkin Instia Groupissa oli virallisesti omistajana suomalaisen väkivalta- ja rikollisjärjestö United Brotherhoodin pomon Keijo Vilhusen sisko.

Oikeus katsoi, että Aarnio järjesti rahoituksen Trevocille Keijo Vilhusen kautta, joka siis oli rikollinen. Lisäksi oikeuden mukaan Aarniolla oli kaksoisrooli Trevocissa ja toisaalta Helsingin poliisissa, joka laitteet osti.

Oikeus katsoi, että kun Aarnio oli hoitanut Trevocin rahoituksen, hän oli yksi todelisista Trevocin omistajista. Aarnio passitettiin tutkintavankeuteen odottamaan oikeudenkänytiä, joka oli kesäkuussa 2015.

Tuolloin Helsingin käräjäoikeus passitti Aarnion vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan.

Myöhemmin hovioikeus tuomitsi Aarnion törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä petoksesta ja rekisterimerkintärikoksesta sekä korotti tuomion kolmeksi vankilavuodeksi.

Oikeuden mielestä Trevocin toimittamat seurantalaitteet eivät soveltuneet poliisin salaiseen tiedonhankintaan, koska yhtiön omistusjärjestelyt olivat salattuja ja niissä oli mukana United Brotherhood -liivijengin silloinen pomo Keijo Vilhunen.

Nextorysta löytyy myös loistava Prosenttimies: Bikerin tarina kirja kyseisestä aiheesta.

Tässä Trevoc on oikeudenkäynnissä paljastui myös se, että Aarniolla oli epätavallisen suuri määrä käteistä rahaa. Tämä kävi ilmi kun yksi Trevocin omistajista halusi päästä eroon yhtiöstä. Tuolloin Aarnio lainasi 25 000 käteisenä osakkeiden ostoa varten.

Myöhemmin selvisi, että Aarniolla oli rahaa vielä huomattavasti enemmän.

Aarnion puolustus yritti valittii tästä tuomiosta korkeimpaan oikeudeen. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi valituslupahakemukset tammikuussa 2017 ja hovioikeuden tuomio jäi voimaan.

Jari Aarnion liikkeitä seurattiin jo vuodesta 2012 eteenpäin (Tynnyrivyyhti)

No Trevoc-sotkut olivat ainoastaan alkusoittoa. Samaan aikaan Aarnion epäiltiin sekaantuneen myös huumeiden salakuljetukseen. Kyseessä oli tuo aikaisemmin mainittu Tynnyrihaara.

Mutta ennen kuin mennään tutkimaan Aarnion osallisuutta huumekaupassa mainittakoon, että Marraskuussa 2015 Helsingin käräjäoikeus vapautti Aarnion tutkintavankeudesta.

Keskusrikospoliisi alkoi tutkia vuoden 2011 lopussa satojen kilojen hasiksen salakuljetusta Hollannista Suomeen.

Alankomaiden poliisin haaviin oli joulukuussa 2011 jäänyt loviisalaiselle urakointiyhtiölle osoitettu tynnyri, joka oli sisältänyt laillisen tavaran lisäksi 141 kilogrammaa hasista.

No tän kuljetusliikkeen rahtikirjoista ilmeni, että vastaavanlaisia tynnyreitä oli lähetetty suomalaiselle vastaanottajalle jo 4 kuluneen vuoden aikana.

Alankomaiden poliisi vaihtoi löytämästään tynnyristä löytämänsä Hasiksen valeaineeseen ja antoi sen jatkaa matkaa. Samalla he myös informoivat suomalaisia poliiseja asiasta.

Tynnyrien vastaanottajien nimet olivat kaikki tekaistuja. Sen sijaan puhelinnumerot ja osoitetiedot olivat olleet aitoja. Puhelinnumerot olivat prepaid-liittymien ja näistä kyseisistä liittymistä oli lähetetty tekstiviestejä ainoastaan muihin tähän juttuun liittyviin puhelinnumeroihin.

Poliisille entuudestaan tuttu rikostaustainen mies oli ostanut kaksi näistä prepaid-liittymistä Vantaan Jumbon Mustasta Pörssistä. Toinen näistä liittymistä päätyi niin kutsutulle ”Pasilan miehelle”.

Tämä nimitys tulee siitä, että kun KRP tarkkaili näitä puhelimia, niin tämän puhelimen teletiedot paikantuivat usein Länsi-Pasilaan.

Jari Aarnio nousi esille KRP:n tutkijoille yllättäen jo maaliskuussa 2012. Tuolloin KRP varjosti United Brotherhoodin Brotherhoodin johtajaa, joka tapasi Aarnion Helsingin Oulunkylässä. Tästä lähtien myös Aarnion liikkeitä alettiin seurata.

Pasilan mies ja Malmin nainen

Joulukuussa 2016 aloitettiin Tynnyri-oikeudenkäynnit. Käräjäoikeus tuomitsi Aarnion törkeistä huumerikoksista maksimirangaistukseen. Trevoc-tuomio huomioon ottaen tuomio on kymmenen vuotta vankeutta.

Aarnion lisäksi törkeistä huumerikoksista syytettiin monia muitakakin alamaailman henkilöitä. Näistä ehkä tunnetuin on jo tälläkin videolla esiintynyt, tuolloin jo entinen United Brotherhoodin pomo Keijo Vilhunen.

En tän videon puitteissa rupea luettelemään kaikkia tuomittuja, mutta yksi henkilö on syytä ottaa esille. Tämä oli niin kutsuttu ”Malmin nainen”, joka kytki Aarnion ja Vilhusen suoraan huumekauppaan.

Malmin naisen oikea nimi oli Mari Romano. Hän kertoi kuulusteluissa antaneensa Aarniolle kymmeniätuhansia euroja huumerahaa. Lisäksi hän kertoi, että oli käynyt Aarnion kanssa maastoon sijoitetuilla huumekätköillä!

Huumekauppa // Shutterstock

Esitutkintapöytäkirjoissa mainitaan Mari Romanon kertoneen, että juuri hän oli junaillut Hollannin huumekauppiaden kontaktit Jari Aarniolle.

Kun juttua käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa sekä Romano, että Vilhunen kiistivät kuulustelukertomuksensa ja vetosivat keskusrikospoliisin painostukseen.

Romano kertoi oikeukessa, että KRP oli vienyt hänet kuulusteluihin suoraa baarista. Lisäksi Malmin nainen mainitsi, että hän oli saanut KRP:ltä skootterin, rahaa ja ruokaa.

No tämä ei ollut mikään hatusta vedetty juttu, sillä Romanoa kuulustelleet henkilöt myönsivät, että väitteet pitivät paikkansa. Tämä johti esinnäkin siihen, että nämä kuulustelijat saivat virkarikosstuomioin esitutkintalain rikkomisesta.

Vielä merkityksellisempi seuraus oli se, että oikeus määräsi, että osaa Malmin naisen kuulusteluista ei saanut käyttöö oikeudessa todistusmateriaalina.

Aarnio kiistää väitteet osallisuudestaan laittomaan huumekauppaan

Aarnio kiistää masinoineensa huumeita Suomeen. Hän katsoo joutuneensa syytteeseen huumerikoksista, joita hänen johtamansa Helsingin huumepoliisi tutki. Aarnion mukaan Helsingin huumepoliisin tähtäimessä oli juuri United Brotherhoodiin kuuluneita miehiä.

Väitteet Pasilan miehestä Aarnio kumoaa väittäen, että huumekaupassa käytetyt puhelimet olivat huumepoliisin yhteisiä puhelimia, joilla pidettiin yhteyttä erilaisiin tietolähteisiin.

Tutkinnassa oli kuitenkin selvinnyt Aarnion kannalta raskauttavia seikkoja näihin prepaid puhelimiin liittyen. Nimittän Aarnio itse asui Länsipasilassa.

Lisäksi siellä oli myös Helsingin poliisin toimitiloja. Tutkimuksissa kävi ilmi, että Aarnion oma puhelin paikantui toistuvasti samoihin tukiasemiin kuin Pasilan miehen puhelin!

Aarnio oli myös käynyt kesälomamatkalla Hangossa. No ehkä arvaattekin, että myös Pasilan miehen puhelin yhdistyi Hangossa sijainneeseen tukiasemaan. Lisäksi Aarnio ollessa ulkomailla, ei Pasilan miehen puhelin paikantunut mihinkään.

Juttu eteni Hovioikeuteen, jossa esille tuli lisää asioita, jotka liittivät Aarnion ja Pasilan miehen. Eräs merkittävä seikka oli kulkulätkä, jonka avulla päästiin sisään Itä-Pasilaaan virastotaloon, jota huumepoliisi käytti vuosina 2011-2012 kun varsinainen poliisitalo oli remontissa

Huumeiden salakuljetus on vakava rikos // Shutterstock

Kun Aarnio otettiin kiinni marraskuussa 2013, niin hänellä oli ura-avain, jossa oli kulkulätkä numero 4368. Juttua tutkinut keskusrikospoliisi sai kulkukorttitiedot vasta elokuussa 2017, vaikka koko tutkinta oli alkanut jo tuolloin 2013.

No joka tapauksessa näitä kulkukorttitietoja verrattiin jo edellä mainittuihin Pasilan miehen teletietoihin ja havaittiin, että ne sopivat todella hyvin yhteen.

No Aarnion puolustus oli jo aikaisemmin sanonut, että prepaid-liittymät olivat huumepoliisin tietolähdepuhelimia.

Aarnion puolustus oli jo aikaisemmin kertonut, että prepaid-liittymillä varustetut puhelimet olivat huumepoliisin tietolähdepuhelimia.

Aarnion puolustus myös kielsi, että kulkukortti olisi kuulunut Aarniolle. Puolustuksen mukaan nipussa oleva ura-avain oli poliisin tekniikan tiloihin. Aarnio olisi sitten vain päällikön ominaisuudessa säilyttänyt avainta.

Aarnion pulustuksella oli vaikeuksia selittää sitä, että Aarniolla oli lähes puolen miljoonan euron ylimääräinen käteisvarallisuus. Tämän lisäksi Aarnion Porvoossa sijainneen omakotitalon kukkapenkistä löytyi 64 800 euron rahakätkö

Puolustuksen mukaan nämä rahat olivat peräisin ”Saaran”, eli sen tyypin, jonka Aarnio oli tavannut jo 90-luvun lopulla, entiseltä miljonäärikumppanilta.

Tämä kumppani oli kuollut vuonna 2002 ja Aarnion mukaan hän oli saanut rahat, koska oli auttanut tätä turvallisuusasioissa. Aarnio sanoo pelastaneensa miljonäärin tšetšeenien kiristykseltä.

No entäs ne rahat kukkapenkissä? Aarnion puolustukseen mukaan kyse oli lavastuksesta.

Kesäkuussa 2018 päättyi Tynnyrijutun pääkäsittely ja Aarnio päästettiin vapauteen odottamaan tuomiotaan. Loputa seuraavan vuoden kesäkuussa, 2019, hovioikeus tuomitsi Aarnion kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Samanlaisen tuomion sai myös ex United Brotherhood pomo Keijo Vilhunen.

Hovioikeus katsoi Aarnion syyllistyneen viiteen törkeään huumausainerikokseen, törkeään todistusaineiston vääristelemiseen, oikeudenkäytössä kuultavan uhkailuun sekä lukuisiin virkarikoksiin.

Aarnion puolustus yritti valittaa tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, mutta se ei ottanut juttua käsittelyyn. Niimpä Hovioikeuden tuomio jäi voimaan.

Jari Aarniota epäillään Volkan Ünsalin murhasta

Jos videon tässä välissä ajattelitte, että olipahan vyyhti, niin tässä ei vielä todellakaan ollut kaikki!

Tässä vaiheessa meidän pitää palata ajassa taaksepäin aina vuoteen 2003 ja Helsingin Vuosaareen, jossa murhattiin ruotsinturkkilainen mies nimeltä Volkan Ünsal.

Volkan Ünsal kohtasi loppunsa, sillä hän oli kavaltanut rahaa Arlandan lentokentän rahankuljetusryöstön saaliista vuonan 2002. Tämän lisäksi Ünsal paljasti lopulta myös muiden ryöstäjien osallisuuden poliisille.

No tästä murhasta annettiin tuomit jo vuonna 2005. Tuolloin 3 suomalaista ja yksi ruotsalainen saivat elinkautiset tuomiot.

No mites se Aarnio nyt tähänkin soppaan on lusikkansa sotkenut?

No yksi näistä Volkan Ünsalin murhasta tuomituista, Jani Leinonen, kertoi yllättäen poliisille, että Keijo Vilhunen olisi toiminut murhan toimeksiantajana. KRP avasi jutun uudelleen selvittääkseen, oliko tän Jani Leinosen jutuissa mitään perää.

Samalla tutkittiin myös sitä, meneteltiinko murhatutkimuksessa aikanaan asianmukaisesti vai suojeltiinko Keijo Vilhusta tutkinnan aikana

Jarii Aarnion puolestaan epäiltiin siitä, että hän oli tiennyt murha-aikeista, muttei estänyt niitä. Tässä tietysti vaikutti myös Aarnion rooli poliisina.

Heinäkuussa 2018 Aarnio otettiin kiinni epäiltynä murhasta. Oikeus ei kuitenkaan hyväksynyt vangitsemisvaatimusta ja Aarnio vapautettiin neljän päivän kuluttua.

Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, ettei Aarniota enää epäiltäisi. Huhtikuussa 2019 Palkkamurhan esitutkinta valmistui ja Aarnio oli edelleen epäiltynä murhasta.

Käräjäoikeus tuomitsee Jari Aarnion murhasta

Vuonna 2020 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Jari Aarnion elinkautiseen vankeusrangaistukseen Volkan Ünsalin murhasta. Elinkautisen vankeusrangaistuksen sai myös Keijo Vilhunen.

Vilhusen syytteet hylättiin, mutta Aarnio sai tuomion epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena Volkan Ünsalin murhasta.

Kyse on käsittääkseni samanlaisesta tilanteesta, jos lääkäri jättää jonkun hoidon tekemättä ja potilas kuolee. Tällöin pitää osoittaa että tämä hoito olisi pelastanut potilaan hengen ja lääkäri olisi ollut siitä tietoinen. En tosin ole lainoppinut, joten korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä.

Mitä Jari Aarniolle kuuluu nyt?

No käräjäoikeuden tuomion jälkeen murhasyytettä pohdittiin tietysti jälleen Hovioikeudessa. Hovioikeus katsoi helmikuussa 2022 toisin kuin käräjäoikeus asiassa jääneen näyttämättä, että Aarniolla olisi ollut kysymyksessä olevasta henkirikosuhasta ja sitä koskevista suunnitelmista sellaista tietoa, että uhri on ollut välittömässä hengenvaarassa, jollei tilanteeseen puututa.

Toisin sanoen Hovioikeus hylkäsi Aarnion murhasyytteen. Hovioikeuden mukaan Aarnion ei näytetty tienneen, missä ja milloin tai millä tavoin Volkan Ünsal oli suunniteltu tappaa.

Myös Keijo Vilhusen kohdalla päädyttiin siihen, että syytteet murhasta hylättiin käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti.

Syyttäjä ei ollut tyytyväinen tähän päätökseen ja haki valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Tällä hetkelle eletään käsittääkseni siinä tiedossa, ettei korkeimmalta oikeudelta ole tullut päätöstä, ottaako se jutun käsittelyyn!

Aarnio oli hakenut jo koevapauteen pääsemistä loppuvuodesta 2021, mutta tuolloin rikosseuraamuslaitos ei hyväksynyt pyyntöä. Helmikuussa 2022 Aarnio kuitenkin päästettiin koevapauteen jalkapannan kanssa.

Tämä ei valvottu koevapaus ei kuitenkaan kestänyt pitkään ja juhannuksen jälkeen Aarnio pääsi pannastaan eroon.

Aarniota haastateltiin kesäkuun lopulla Porin Suomi Areenassa. Ehkä yksi itelleni mieleenpainuvin kysymys oli se kun toimittaja kysyi Aarniolta, häpeääkö hän tekojaan. Aarnio vastasi vapaasti käännettynä näin.

”Teot mitkä minun syykseni on luettu eivät koske yksityiselämääni vaan työtäni” Tätä narratiivia Aarnio on toistellut koko tämän 10 vuotta kestäneen oikeusprosessin aikana.

Aarnio myös toteaa, että huumepoliisi on joutunut työskentelemään vaikeissa olosuhteissa niin sanotusti harmaalla alueella.

Aarnio häpeää omien sanojensa mukaan esimerkiksi sitä, että hänen perheensä on joutunut osalliseksi tähän yhteen Suomen historian suurimmista mediamyllytyksistä.

Onko Jari Aarnio susta syyllinnen vai syytön ja toimiko KRP oikein tutkiessaan tapausta?

Lähteitä ja tutkittavaa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jari_Aarnio

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002672828.html

https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/aarnio-juttu-mutkistuu/?shared=297325-8d0dc4e7-4

https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/yllatyssiirto-helsingin-huumepoliisien-paallikko-jari-aarnio-siirtyy-elisaan/?shared=5547-cd601837-4

https://suomenkuvalehti.fi/kotimaa/hovioikeus-jari-aarnio-oli-pasilan-mies-helsingin-huumepoliisin-ex-paallikon-kymmenen-vuoden-tuomio-pysyi-voimassa/?shared=1082609-89fa90bc-4

https://www.verkkouutiset.fi/a/is-jari-aarnio-ei-usko-palaavansa-poliisin-toihin/#78c969b3

https://areena.yle.fi/1-3989245

https://youtu.be/F5_TqnMh4ec

https://youtu.be/_gLEp9FMBuk

https://youtu.be/A9hWeRYLEpw

https://youtu.be/TJkTG8Yjch0

https://yle.fi/uutiset/3-12376109

https://areena.yle.fi/1-50721051

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-aarnioon-yhdistetty-vuosaaren-palkkamurha-eteni-miljoonaryosto-ajoi-raakaan-veritekoon-ratkaiseva-todiste-jai-saamatta/6990428

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4466813

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007703210.html

https://web.archive.org/web/20160304215129/http://www.hs.fi/kotimaa/a1378357229108

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/putositko-karryilta-aarnio-jutussa-tassa-tiivistelma-tapahtumista/4611060#gs.fb4m1y

https://yle.fi/uutiset/3-10850755

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/huumepoliisin-paallikko-jari-aarnio-vangittii/2395378#gs.fbg5ks

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikko_Paatero

https://www.ksml.fi/paikalliset/2523651

https://www.apu.fi/artikkelit/tapaus-aarnio-historian-pahin-poliisirikos-osa-3-tunnetko-aarnio-sanaston-trevocista-pasilan-mieheen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/keijo-vilhunen-vaittaa-kirjassa-jari-aarnion-toimineen-huumebisneksessa-jo-paljon-ennen-tynnyrijuttua-ex-rikollispomo-vei-aarniolle-suuria-summia-rahaa/8402044#gs.fenvjz

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-huumepoliisin-paallikkoa-jari-aarniota-alettiin-epailla-huumekauppaa-pyorittaneeksi-pasilan-mieheksi-kimurantin-tapauksen-kaikki-kaanteet/7457988#gs.feo08d

https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201704302200114664

https://hymy.fi/uutiset/jari-aarnio-on-vapaa-mies-alibi-seurasi-miten-jalkapanta-poistettiin/